Taiteilijatapaaminen: Heini Aho
Kuvataiteilija Heini Aho kertoo Jakaus-näyttelystään 19.1. klo 15
Veistoksista, installaatioista ja mediateoksista koostuvassa Jakaus-näyttelyssä Heini Aho havainnoi näyttelyn nimen vihjaamaa jakamista, osittamista ja erottelua, laajentuen pohtimaan esimerkiksi pisteen monia merkityksiä. Teokset käsittelevät näitä teemoja sekä yksilön ja arjen tasolla että yleisesti yhteiskunnassa ja kulttuurissamme. Aho tarkastelee arkipäiväisiä, itsestäänselvyyksinä pitämiämme asioita ja esineitä sekä niiden käyttöä uudesta näkökulmasta. Teoksista välittyy ihmettely ja tarve tutkia, mutta niistä löytyy myös hiven huumoria.
Heini Ahon Jakaus-näyttely
Heini Aho
Heini Aho on valmistunut Turun taideakatemiasta vuonna 2003 ja Kuvataideakatemiasta vuonna 2015. Viime vuosina hänen töitään on ollut esillä useissa yksityisnäyttelyissä ja ryhmänäyttelyissä, sekä kotimaassa että ulkomailla. Vuonna 2016 Aholle myönnettiin William Thuringin säätiön pääpalkinto. Hänen teoksiaan on muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman, Saastamoisen säätiön ja HAM Helsingin taidemuseon kokoelmissa, Turun kaupungin taidekokoelmissa, Valtion taidekokoelmissa sekä Wihurin säätiön kokoelmissa. Heini Aho on kansainvälisen Videokaffe-taiteilijakollektiivin jäsen.