Siirry sisältöön Skip to sitemap

Wäinö Senior -toiminta kuljettaa taiteilijan tarinasta omiin muistoihin

2025-johanna-seppa_wam_lindasvarfvar-4654-kopio

Johanna Seppä

yleisötyön amanuenssi

johanna.seppa@turku.fi

06.03.2026

WAMissa tehdään pitkäjänteistä työtä saavutettavuuden edistämiseksi ja eri kohderyhmien tavoittamiseksi. Ikääntyneille suunnattua Wäinö Senior -toimintaa on pilotoitu ja testattu museossa, ja vuonna 2025 oli aika viedä Wäinön taide ja tarina ikääntyneiden asumisyksiköihin eri puolilla Turkua.

reprokuva-turun-museokeskus-aleks-talve

Pöydän ympärille on kokoontunut ikäihmisiä, jotka odottavat malttamattomina ohjelman alkamista. Käytävältä kuuluu olevan tulossa vielä lisää väkeä. Odotellessa kysellään kuulumisia ja kommentoidaan päivän säätä. Valkokankaalla näkyy jo kuva nuoresta Wäinö Aaltosesta. ”On se komee!”, huokaisee joku, ja saa koko porukan pyrskähtämään.

Taiteilija Wäinö Aaltonen (1894–1966) on monille ikäihmisille tuttu lehtikuvista ja julkisista veistoksista, mutta harva tuntee hänen tarinaansa tarkemmin. Wäinö Senior -toiminnassa Aaltosen elämänpolkuun tutustutaan tavalla, joka tuo sekä taiteen että taiteilijan henkilönä lähelle. Viikoittaisissa kokoontumisissa katsotaan kuvia, kuullaan taiteilijan kirjoittamia kirjeitä ja maalataan oma taideteos vesiväreillä.

Kuvassa Wäinö Aaltonen työnsä äärellä vuonna 1925. Kuva: Heinrich Iffland. Wäinö Aaltosen arkisto / WAM.

Koko elämä kerrottuna

wa-kirje-www

Wäinö Aaltosen yksityinen ja arkinen puoli avautuu erityisesti kirjeistä, joita hän on kirjoittanut läheisilleen. Asuessaan vielä lapsuudenkodissaan Turun Hirvensalossa hän raportoi sisarelleen Lempille päivittäisistä kuulumisista, kuten säätilan vaihteluista tai kyläläisten edesottamuksista. Hirvensalo on monille tuttu paikka, mutta mitenkäs sinne ennen vanhaan kuljettiin, kun ei ollut siltaa? ”Kapulalossilla tietenkin”, muistaa joku ja näyttää käsien liikkeillä, miten kulkupeli toimi.

Kirjeiden kautta eläydytään myös taideopintoihin Turun piirustuskoulussa 1910-luvun alussa sekä ajan kulttuuririentoihin – erityisesti konserteissa käymiseen. Wäinön kuulo oli alkanut heiketä, minkä myötä kirjeisiin tulee mukaan synkempiä sävyjä. ”Wäinö oli ihminen”, kuten eräs osallistuja toteaa mietteliäänä.

Kirjeistä huokuu taiteilijan rakkaus vanhempiaan ja sisariaan kohtaan, mikä herättää kuulijoissa muistoja omasta perheestä ja läheisistä ihmissuhteista. Myös Wäinön käyttämä ilmaisuvoimainen kieli puhuttelee: ”Huh huh, että tuntuu nämä sanat. Siinä on koko elämä kerrottuna!”, muotoilee eräs päätään pudistellen.

Kuvassa Wäinö Aaltosen kirje kotoväelle 7.4.1921. Wäinö Aaltosen arkisto / WAM.

Elämä on silkkipaketissa

waino-aaltonen-kotini-puutarha-ii-raakkel-narhi

Lapsuudenkodin puutarha Hirvensalossa oli Wäinö Aaltoselle idylli, johon hän palasi muistoissaan ja taiteessaan yhä uudelleen. Maalauksissa kukat kukkivat kuin silloin ennen, ja sisar Elsa on aina mukana tutussa sinisessä mekossaan, kastelukannu kädessä. ”Kun katselee tuota kuvaa, saa itselleen tunteen, että kaikki on hyvin – elämä on silkkipaketissa”, kiteyttää eräs osallistuja.

Taide toimii porttina osallistujien omiin muistoihin – lapsuuden kesiin, puutarhan tuoksuihin, mökkimaisemiin ja mansikkapaikkoihin. Muistoja herätellään lempeästi keskustellen, minkä jälkeen ne tallennetaan akvarelleilla maalaten. Osa tarttuu siveltimeen tottunein ottein ja alkaa levittää väriä paperille. Osa empii, koska ”enhän minä ole maalannut sitten kansakoulun”.

Vielä maalatessakin saatetaan harmitella ääneen omaa ”lahjattomuutta”. Kuin huomaamatta paperille alkaa kuitenkin piirtyä toinen toistaan valloittavampia kuvia ja tunnelmia: puita ja pensaita, punaisia tupia, hiekkateitä, rantakaislikoita… Mikä määrä rakkaita paikkoja ja tärkeitä hetkiä kuviin tallentuukaan! Ei ihme, että niitä muistellessa myös herkistytään. Toisinaan mieleen nousee laulun tai runon säe, joka lausutaan muiden iloksi.

Kuvassa Wäinö Aaltosen maalaus Kotini puutarha II (1950-luku). Kuva: Raakkel Närhi.

Tätä täytyy sulatella

Neljän kokoontumisen sarja on tullut päätökseen ja on aika kysyä: Miltä on tuntunut? Mikä on ollut merkityksellistä?
”Se, että pääsin hetkeksi pois, toiseen maailmaan.”
”Wäinö tuli tutummaksi. En tiennyt hänestä paljoakaan.”
”Tätä täytyy vähän sulatella. Illalla kun istuu ja katsoo taivaanrantaan, tulee kuvia mieleen.”