Aurajoessa ui spektrin sävyjä heijasteleva valaan pyrstö, joka on yksi Turun rakastetuimmista maamerkeistä.

Lähes seitsemänmetrinen Harmonia julkistettiin Turun vierasvenesatamassa 30 vuotta sitten. Veistos on sinivalaan pyrstön luonnollista kokoa ja koostuu 280 käsin taotusta jaloteräslevystä. Levyihin on saatu elektrolyyttisellä käsittelyllä kiiltävä ja vivahteikas väritys. Pyrstön ”suomujen” kiiltävä pinta heijastelee eri värejä, kuten veden pinta tekee ympäristön vaikutuksesta.

Harmonia mukautuu Suomen vaihtuviin sääolotiloihin. Pimeänä vuodenaikana Harmonia valaistaan, ja kirkkaana talvipäivänä pyrstön värit näyttävät säihkyvän eloisilta valkoisen lumen keskellä. Sulan veden aikaan se toimii suihkulähteenä kierrättäen Aurajoen vettä; vesi tippuu veistoksesta jokeen kuin pinnalla käyvän valaan märästä pyrstöstä.

Veistoksen jalustana toimii vanhan satamanosturin rakenteet, suorana viittauksena paikalliseen laivanrakennusperinteeseen. Turku on ollut pitkään merkittävä merenkulkukaupunki, ja aikoinaan myös paikalliset valaanpyytäjät lähtivät suuremmille vesille tuolta samalta paikalta. Kaupallinen valaanpyynti aiheutti useiden valaslajien uhanalaistumisen ja se kiellettiin kansainvälisesti vuonna 1984.

Taiteilijan jalanjäljissä

Achim Kühn on saksalainen kuvanveistäjä. Sekä hänen isänsä että isoisänsä olivat ammatiltaan seppiä, ja heidän jalanjäljissään Kühn kouluttautui isänsä työpajassa taidesepäksi. Harmonia on taiteilija Achim Kühnin omien sanojen mukaan yksi hänen pääteoksistaan. Turun kaupungin taidekokoelmaan kuuluu myös toinen taiteilijan teos, Sepän soinnut, joka sijaitsee Harmonian lähellä Sigyn-salissa. Teokset on toteutettu Turun kaupungille Pro cultura-säätiön Eurooppalainen veistoskaupunki -hankkeen puitteissa.

Utopistinen harmonia

Taiteilijan mukaan veteen sukeltava valas kertoo siitä, että ihmisen ja luonnon on elettävä sopusoinnussa keskenään. Nimestään huolimatta Harmonia heijastelee mielessäni ilmastonmuutoksen ja luontokadon kaoottista tilannetta. Sen lisäksi, että veistos on visuaalisesti upea, nykyajan ilmastokeskustelun kontekstissa se tuntuu aina yhä ajankohtaisemmalta.

Maailman meret voivat huonosti ja koralliriutat ovat kuolemassa. Puhutaan keikahduspisteistä ja kriittisten raja-arvojen ylittämisestä. Ihmisen ja luonnon välinen harmonia tuntuu utopialta, jonka suhteen ei kuitenkaan pidä luovuttaa. Ehkä teos herättääkin mielessäni toivon kaaoksen sijaan.

Veistoksessa kiteytyy taiteilijan ajatus vastakohtien harmoniasta: vanha ja uusi, vesi ja taivas, valo ja pimeys. Tähän jaotteluun voisi ajatella sopivan myös ihminen ja luonto – mutta se, miten kulttuurimme asettaa inhimillisen ja ei-inhimillisen toistensa vastakohdiksi, on keinotekoista. Ihminen ei ole erillinen luonnosta tai luonto ihmisestä.

Hanat kiinni! Hanat auki!