Eko-opas: vähemmän sanoja, enemmän vaikutusta
Saara Korpela
projektikoordinaattori
13.06.2025
Ilmastonmuutos, luontokato ja muut globaalit kriisit saavat miettimään, voiko mitään tehdä katastrofin estämiseksi. Entä mikä on taiteen rooli tässä kaikessa? Sitä mietimme yhdestä näkökulmasta hankkeessa, joka nimensä mukaisesti otti askelia Kohti kestävämpää julkista taidetta.
Halusimme hankkeessa luoda konkreettista ohjeistusta, jotta ekologinen kestävyys ei jää vain sanahelinäksi. Tuloksena syntyi Turun julkisen taiteen eko-opas, joka auttaa pitämään kestävyysasiat kirkkaana mielessä taidehankkeen alusta loppuun.
Ekologinen kestävyys on laaja aihe, mutta se piti tiivistää parinkymmenen sivun mittaiseksi oppaaksi. Oppaan toteutukseen liittyi siis valintoja ja pohdintoja, mutta minkälaisia?
Hankkeen taustana oli Turun julkisen taiteen ohjelma, johon on vuonna 2022 kirjattu tavoitteeksi ekologisesti kestävä taide. Tavoite pohjautuu Turun kaupungin visioon vähähiilisestä kiertotalouskaupungista, jossa luonto on monimuotoista ja ihmiset hyvinvoivia.
Turun julkisen taiteen eko-opas
Valtakunnalliseen levitykseen tarkoitettu opas on vapaasti luettavissa WAMin verkkosivuilla.
Mitä on ekologisesti kestävä taide?
Aluksi piti miettiä, mistä näkökulmasta ekologista kestävyyttä lähestymme. Valitsimme keskeiseksi käsitteeksi kestävyysmurroksen, joka alleviivaa laaja-alaisen, nopean ja suorastaan mullistavan yhteiskunnallisen muutoksen tarvetta.
Toinen lähtökohta tuli Turun julkisen taiteen ohjelmasta. Siinä yksi taidehankinnan viidestä arviointiperusteesta on taidetuotanto kestävyyden näkökulmasta. Huomio kiinnitetään siis taiteen tuottamisen tapoihin, kuten kuljetuksiin ja energiankulutukseen, ei niinkään taiteen sisältöihin.
Kolmas ohjaava tekijä oli julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö. Vaikka ainutkertaiset taideteokset saa hankkia suoraan taiteilijalta ilman kilpailutusta, kyse on silti julkisesta hankinnasta, jota koskevat yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden, läpinäkyvyyden ja suhteellisuuden periaatteet. Ympäristövaatimukset tulee määritellä läpinäkyvästi ja selkeästi heti toimeksiantoon, eikä taidehankkeelta ole kohtuullista vaatia yhtä laajaa raportointia kuin esimerkiksi rakennushankkeelta.
Neljäs näkökulma oli elinkaari. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että pitkä elinkaari ei tee taiteesta parempaa kuin lyhytkään, koska päästövähennyksillä on kiire. Nyt syntyvien päästöjen määrä ei vähene, vaikka ne voisi jakaa tuhannella vuodella. Elinkaariajattelu laajentaa kuitenkin ympäristövaikutusten tarkastelun taideteoksen ylläpitovaiheesta taideteoksen tekemiseen ja raaka-aineiden louhintaan asti, ja on siksi tarpeellista.
Konkreettiset keinot kestävyyteen: kynnysarvot ja kädenjälki
Elinkaariajatteluun perustuvat myös oppaassa monilla esimerkeillä ryyditetyt jalanjäljen ja kädenjäljen käsitteet. Hiilijalanjälki tarkoittaa kaikkia niitä päästöjä, jotka taideteoksen koko tuotantoprosessin aikana syntyvät, hiilikädenjälki puolestaan niitä päästövähennyksiä, joita taideteos saa aikaan jonkun muun, esimerkiksi kaupunkilaisen, toiminnassa.
Itse olin tyytyväisin oppaan kaikkein konkreettisimpaan osioon, kynnysarvoihin. Opas ei rajaa mitään taidemuotoa hankintojen ulkopuolelle, ei kiellä minkään materiaalin käyttöä, eikä edes aseta rajoja taideteoksen tuottamille päästöille.
Sen sijaan opas kohdistaa huomion kolmeen konkreettiseen ja tuttuun asiaan: materiaalin painoon, teoksen energiankulutukseen sekä liikkumisen ja kuljetusten kilometreihin. Kun kynnysarvo täyttyy, esimerkiksi teoksen materiaalit painavat yli 1000 kiloa, paino tulee syöttää laskuriin. Jos paino jää kynnysarvon alapuolelle, ei tarvitse tehdä mitään. Hopeareunuksena asiassa on se, että kilojen arviointi on jo itse asiassa puolet vaivasta, laskurin käyttö on sen jälkeen helppoa kuin heinänteko.
Taiteilijan ei tarvitse miettiä, pitäisikö portfoliossa käyttää sanaa antroposeeni, regeneratiivinen tai intersektionaalisuus
– Saara Korpela
On luonnollista, jos uusi opas tuntuu lisävaatimukselta ja herättää kysymyksen: miksi juuri taide? Taideala ei kuitenkaan ole tässä yksin. Kaikki talouden toimialat ovat tehneet oman hiilineutraaliuden tiekarttansa ja ryhtyneet niiden mukaisiin toimiin. Nyt vain kannamme oman kortemme kekoon.
Opas myös itse asiassa helpottaa taiteilijan työtä, koska näin taiteilijan ei tarvitse miettiä, pitäisikö portfoliossa käyttää sanaa antroposeeni, regeneratiivinen tai intersektionaalisuus, ja mitä YK:n kestävän kehitykseen sitoutuminen mahtaakaan tarkoittaa, jos mitään. Kun edellytetään huomion kohdistamista asioihin, joilla on oikeasti merkitystä, voidaan saada aikaan muutosta, jolla on oikeasti vaikutusta. Vähemmän sanoja, enemmän vaikutusta.
Kuva: Oona Tikkaoja, Piiloleikki, 2011 / teososa, Linnea Setälä, Kissalla ratsastava tyttö. Valokuva: Raakkel Närhi, Turun museokeskus.