Kuralan Kylämäkeen on tehty kaksi kuvatarinaa, joiden avulla toivottavasti yhä useammat eritysryhmät rohkaistuvat vierailemaan meillä. Sosiaalinen kuvatarina kertoo kuvin ja sanoin siitä, miltä mäessä näyttää sekä miten siellä ollaan ja toimitaan.

Tutustu Kuralan Kylämäen kuvatarinoihin

Kuralan Kylämäki, sosiaalinen kuvatarina 
 
Kuralan Kylämäki, aistit huomioiva kuvatarina 

Kuvatarinat ovat pdf-tiedostoja, ja ne avautuvat uuteen selainikkunaan.

Tarinan perustana on pedagoginen työskentelymenetelmä, sosiaalinen tarina, jonka avulla autismikirjon henkilöitä ja kehitysvammaisia voidaan auttaa ymmärtämään ja jäsentämään ympäristöä, aikaa, tiloja, henkilöitä ja erilaisiin tilanteisiin liittyvää käyttäytymistä. Tarinat soveltuvat myös muun muassa lapsille ja maahanmuuttajille.

Kuralan Kylämäen visuaalisessa tarinassa on kannustava alku, vaiheittainen kuvaus toiminnasta ja onnellinen loppu. Piirros- ja valokuvat auttavat jäsentelyssä ja lauseet vahvistavat kuvissa esitettyjä asioita. Kuralan pihapiireissä ja rakennuksissa on paljon aistittavaa, ja uudessa ympäristössä vierailijan aistit voivat vielä entisestään herkistyä. Aistit huomioiva kuvatarina kuvailee aluetta eri aistien – kuulo-, näkö-, tunto- ja hajuaisti – näkökulmasta ja huomioi siten aistisäätelyn ongelmista kärsivät asiakkaat.

Turun museokeskuksen museot ovat avoimia kaikille, mutta silti kaikki eivät halustaan huolimatta vieraile niissä. Tähän voi joskus olla syynä esimerkiksi epävarmuus siitä, miten museoissa ollaan tai miten niissä toimitaan. Syynä voi olla myös museovierailusta johtuvan aistikuormituksen pelko. Kuvatarinoita kannattaa lukea useamman kerran ennen suunniteltua museokäyntiä. Näin museo tehdään tutummaksi ja oma olo turvallisemmaksi jo ennakolta. Kuvatarinoiden tavoitteena on onnistunut museovierailu ja museon saavutettavuuden laajentaminen. 

Kaupunginosa/Alue: