Risto Salmi Kvartetti
Suru-uutinen 29.4.2016
29.04.2016

Teatterin väki muistaa lämmöllä suurta humoristia ja toivottaa rakkaalle Ripalle lempeää matkaa tähtien taakse.

Tivoli
Ensi-ilta 31.8.2016
26.04.2016

Linnateatterin teatterisalissa kantaesitettävä Tivoli-pienoismusikaali käsittelee lasten tunteita vauhdikkaasti musiikin ja huumorin kautta.

Robin Hoodin sydän
Miten Sherwoodissa taistellaan?
30.03.2016

Markus Järvenpää ja Oula Kitti ovat kertomassa Hallin Lippiksellä teatterimiekkailusta ja sen hyödyntämisestä mm. Robin Hoodin sydän -näytelmässä.

Toc Toc
"Meillä kaikilla on omat neuroosimme, etenkin jännittyneenä tai kovan paineen alla”
16.03.2016

Logomo-teatterissa esitetään syksyllä ranskalainen komedia Toc Toc. Neurooseista kertovassa näytelmässä naurattavat Esko Roine ja Tuija Ernamo, jotka vierailevat Turun Kaupunginteatterissa ensimmäistä kertaa.

Anatoli Vassiliev
Julistuksen kirjoittaja Anatoli Vassiliev on kansainvälisesti tunnustettu teatterinjohtaja.
09.03.2016

Maailman teatteripäivää juhlistetaan sunnuntaina 27.3.2016. Julistuksen on tänä vuonna kirjoittanut Anatoli Vasiljev.

Rock of Ages
Musikaalin naispääosaa esittää Anna Victoria Eriksson, mukana myös Veeti Kallio, Mikael Saari, Aki Louhela ja Olli Rahkonen.
07.03.2016

Turun Kaupunginteatteri tuo areenarockin Domino-teatteriin ja tykittää lavalle kahdeksankymmentäluvun parhaat puolet, kun Rock of Ages -musikaali saapuu Turkuun lokakuussa 2016.

Mikko Kouki
Tunnustuspalkinto myönnettiin Koukille hänen turkulaiselle teatterikentälle tekemästä ennakkoluulottomasta työstä.
05.02.2016

Turun Teatterisäätiö palkitsi 5.2.2016 Turun kaupunginteatterin taiteellisen johtajan Mikko Koukin 15.000 euron suuruisella tunnustuspalkinnolla.

Neljäntienristeys
Ensimmäistä kertaa katsomo jaetaan Logomo-teatterissa näyttämön molemmin puolin
26.01.2016

Tommi Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys huomioitiin ilmestymisvuonnaan 2014 muun muassa Finlandia-ehdokkuudella ja palkittiin Vuoden kirja-palkinnolla. Nyt vahva sukupolvitarina saa kantaesityksensä Turun Kaupunginteatterin Logomo-teatterissa.

Wieniläisverta
Mukana mm. Tomi Metsäketo
25.11.2015

Turun Kaupunginteatterin väistötilana toimivassa Domino-teatterissa nähdään tulevana keväänä runsas kattaus maamme eturivin esiintyjiä. Tammikuussa ensi-iltansa saa Kaupunginteatterin tuottama parisuhdekomedia Kolmen kimppa. Esityskalenteria täydentävät komediat, konsertit ja yhteistuotannot – vierailuesityksiä unohtamatta.

Sivut

Tilaa syöte