Lähde mukaan 100 minuuttia taidetta -kampanjaan!

Jokaisella on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin osana hyvää elämää.

Vuoden 2019 alussa käynnistynyt valtakunnallinen 100 minuuttia taidetta -kampanja innostaa kaikenikäisiä osallistumaan taiteeseen ja kulttuuriin vähintään 100 minuutin ajan viikossa.  Pääsin mukaan suunnittelemaan kampanjaa, jossa kannustetaan meitä kaikkia antamaan yksi prosentti viikon ajastamme taiteelle ja kulttuurille – tai vaikka enemmän, yliannostuksen vaaraa ei ole!

Taiteen edistämiskeskuksen käynnistämän kampanjan taustalla on ajatus siitä, että kaikilla on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin osana hyvää elämää.

Taiteella ja taiteellisella toiminnalla on tutkimuksissa todettu olevan positiivisia vaikutuksia fyysiseen terveyteen, mielen hyvinvointiin sekä koettuun hyvinvointiin, elämänlaatuun ja onnellisuuteen.

Taidetoimintaan osallistumisen on havaittu mm. vähentävän yksinäisyyttä ja sosiaalista eristäytyneisyyttä sekä auttavan mielenterveyden haasteiden kanssa selviytymisessä.

Olisikin tärkeää, että taiteelle ja kulttuurille annettaisiin yhteiskunnassa entistä enemmän mahdollisuuksia olla mukana ratkaisemassa näitä haasteita. 

Miten ja kuka voi osallistua?

Mielestäni kampanjassa on erityisen hienoa se, että kuka tahansa voi osallistua siihen. Voit osallistua joko itse tai yhdessä vaikkapa perheen, luokan, harrastusryhmän, ystäväporukan tai työpaikan kanssa.

Voit myös itse päättää, mitä ja millaista taidetta tai kulttuuria haluat kokea tai tehdä.

Musiikki virkistää ja hoitaa myös ikääntyneitä. Sairaala- ja hoivamuusikoksi Turun Taideakatemiassa opiskellut Katja Kolehmainen soittaa Turun filharmonisessa orkesterissa. Kuva: Kristiina Välimäki.

Me kampanjan suunnittelijat halusimme, että osallistumisen kynnys olisi matala. Osallistua voi itselle mieluisammalla tai aivan uudella tavalla, ei ainoastaan vain käymällä perinteisissä kulttuurikohteissa tai taidelaitoksissa, vaan miettimällä rohkeasti, miten taide näkyy ja tuntuu omassa arjessa.

Virkistyinkö? Sainko uusia näkökulmia?

Heti kampanjan avauduttua otin käyttöön kampanjan verkkosivustolta löytyvän Taidepassin, johon osallistumisen voi kätevästi merkitä.

Samalla pohdin osallistumisen merkityksiä. Millaisia tunteita ja ajatuksia taidekokemukset herättivät minussa?

Kuva: Pixabay.

Kevään aikana olen osallistunut kampanjaan sekä taiteen tekijänä kotona piirtämällä ja laulamalla itsekseni että kokijana vierailemalla mm. Turun taidemuseossa, Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian esityksissä sekä Turun Nuoressa Teatterissa.

Olen myös lukenut lapselle iltasatuja ja kuunnellut lempimusiikkiani – taiteen kokemista sekin!

Miten mahdollistaa osallistuminen kaikille?

Mietin usein, miten ne ihmiset pääsisivät taiteen ja kulttuurin äärelle, joilla ei ole itse mahdollisuutta erilaisista syistä johtuen lähteä kaupungille käymään taidelaitoksissa tai ei ole varaa ostaa pääsylippuja teatteriin tai konserttiin.

Erilaiset rannekkeet ja kortit mahdollistavat monille turkulaisille edullista osallistumista kulttuuritarjontaan.

Onneksi Turusta löytyy yhä enemmän kulttuuripalveluita, jotka ovat ilmaisia tai edullisia ja palveluita tuodaan sinne, missä ihmiset ovat.

Hyviä esimerkkejä ovat kirjaston tarjoamat palvelut ja tapahtumat, Seikkailupuiston toiminta lapsiperheille sekä ikääntyneille suunnatut kulttuuripalvelut palvelutaloissa.

Joitakin palveluita, kuten Omakirjasto-palvelua, voi saada myös suoraan kotiin.

Omakirjasto tuo Turussa kulttuurin kotiin. Kuva: Tiia Suorsa.

100 minuuttia taidetta -kampanja haluaa kiinnittää huomiota erityisesti erityistä tukea tarvitsevien ihmisten taide- ja kulttuuritoimintaan osallistumiseen.

Kampanja haastaa mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimijoita ottamaan taiteen ja kulttuurin pysyväksi osaksi toimintaansa ja mahdollistamaan taide-elämyksiä asiakkailleen.

Turusta kampanjaan osallistuvat edelläkävijöinä Mäntyrinteen vanhainkoti sekä TYKS:n lasten ja nuorten poliklinikka.

Tervetuloa mukaan!

Anna-Mari Rosenlöf

Tietoa kirjoittajasta

Anna-Mari
Rosenlöf
Projektipäällikkö, erityisasiantuntija
Taikusydän-yhteyspiste, Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia